Tanskalaista tunnelmaa

Asiakkaamme tyylikkäässä ja valloittavassa tanskalaistyyppisessä hiekkakivitalossa pihaan kaivattiin kasvillisuutta, jolla saataisiin sekä kaivattua varjostusta ja viilennystä oleskelualueelle, että viihtyisyyttä pääosin nurmella olevaan pihaan. Suunnittelu oli kasvillisuuteen ja sommitteluun painottuva.

Pihaa ympäröivät kaunis taikinamarjapensasaita, muutama vanha syreeni ja upea kallio länsipohjoiskulmassa. Asiakkaat toivoivat hedelmäpuita ja kukkivaa kasvillisuutta, ja myös näkösuojaa pohjoisrajalle.

Pihaan saatiin täysin uusi ilme ja tunnelma kasvillisuudella, jolla luotiin näkösuojaa, tilantuntua ja luontaista käytävämäistä kulkua hedelmäpuiden sommittelun avulla. Nurmikosta muutettiin iso alue kasvillisuusalueeksi puille, pensaille ja perennoille, ja nurmeen istutettiin omenapuita, luumupuu sekä rusokirsikka lähimmäs taloa tuomaan varjoa ja kukkimaan upeasti toukokuussa.

 

Pihaan tehtiin kutsuvampi sisäänkäynti parkkipaikalta. Autopaikat erotettiin elefanttiheinäaidanteella, jotka luovat täysikasvuisina paksun seinänteen, jolloin pihaan tulee näkösuojaa autopaikalta. Niillä on upea kuparinen syysväri, joka sopii myös hiekkatiiliseen taloon.

Pihan sisäänkäynti on kutsuva – se herättää uteliaisuutta ja kutsuu kurkistamaan heinien taakse. Sisäänkäyntiin asennettiin myös pihassa aiemmin käytettyjä italialaisia pihalaattoja kulkuväyläksi pihan kautta terassille.

 

Ensimmäisenä kasvukautena kerroksillisille luonnonmukaisille istutusalueille on hyvä ripotella sekä monivuotisia että yksivuotisia niittykasvien siemeniä sattumanvaraisesti perennojen joukkoon, jotta saadaan kukintaa jo heti ensimmäisenä kesänä.

Luonnonkallioalue pihan kulmassa on pihan ehdoton katseenvangitsija. Kalliolla ja sen ympärystässä kasvoi muutamia vanhoja perennoita, kuten syksyllä upeasti keltaisena kukkiva Kallionauhus. Kasvillisuutta täydennettiin perennoilla ja kivikkokasveilla sekä niittysiemeniä heitettiin vapaasti sekaan. Lopputulos on upea luonnonmukainen ja läpi kesän kukkiva upea puutarha, joka toimii pörriäisbaarina ja ruokalana pieneliöille.

 

Talon etupihalla oli varjoinen kapea istutusalue itärajalla olevan aidan vieressä, johon istutettiin varjon perennoita ja muun muassa taponlehteä maanpeitekasvillisuudeksi tuomaan ikivihreää.

Kasvillisuussuunnitelma perustuu kerroksellisuuteen ja värikontrasteihin, eri aikoina kukkiviin puihin ja pensaisiin, havujen ja lehtikasvien yhdistelmään. Puutarhan sisäänkäyntiin istutettiin katseenvangitsijaksi peikonpähkinäpensas, joka on kaunis ympärivuoden. Mustaselja “Black Lace” kukkii valkoisin suurin kukin ja tuo upeaa kontrastia vihreyteen tummalla lehdistöllään.

 

Pihan lehtikuusipintaisessa piharakennuksessa on sauna, jolle kuljetaan nurmeen upotetuilla pihalaatoilla. Pienellä muutoksella saunan edustalle luotiin oma vilvoittelutila – näkösuojaksi istutettiin havuaita, jonka eteen laitettiin vilvoittelupenkki. Näin vilvoittelijat ovat katseilta suojassa, ja havuaita luo seinämän.