Kasvillisuussuunnittelulla yhtenäinen piha
Kaupunki:
Vuosi:
Tonttipinta-ala:
Piha:
Tilaus:
Helsinki
2022
415m²
Paritalo Muutoskohde
Pihasuunnitelma, kasvillisuussuunnitelma
Pohjois-Helsinkiläisen paritalon asiakkaat kaipasivat muutosta ja uudistusta nelihenkisen perheen pihaan. Pihan sisäänkäynti on pohjoisen puolella ja kulku talon vierustalla oleskelupihalle varjoinen. Pihasuunnitelmassa kasvillisuus on pääosassa ja pihaan luotiin yhtenäinen pihan reunoja mukaileva kasvillisuusalue. Pihassa oli jonkin verran vanhaa kasvillisuutta, joka pyrittiin säilyttämään ja sen ympärille suunniteltiin täydentävää kasvillisuutta.
Pihan varjoiselle puolelle tuotiin japanilaistyyppiseen puutarhaan sopivia kasveja kuten erilaisia pikkuvaahteroita, varjon pensaita ja perennoita sekä katseenvangitsijaksi muun muassa upea Katsura. Varjoisen puolen pihalle suunniteltiin puulaituri kulkuväyläksi.
Pihan eteläpuolella eli perheen oleskelupihalla kukki täydessä kukassa vanha omenapuu ja sen alla alkukesän sipulikukat. Vanhat laikuttaiset istutuksen yhdistettiin kaarevalla istutusalueella toisiinsa ja istutusalue täydennettiin uudella kasvillisuudella, jotta saatiin yhtenäinen ja ryhdikäs piha.
Tämän pihan katseenvangitsijoita ovat Katsuran lisäksi muun muassa vuoden ympäri upea riippahernepuu ja varjossa viihtyvä hernesypressi.